Auringon kanssa kilpailevia kukkia. On ollut niin upeita, aurinkoisia päiviä, että auringon väri tarttui kukkiin. Gerberoita, ruusuja, neilikoita, lehtiä. En olekaan aiemmin tehnyt gerberoita. Otin muutamia vaihekuvia, tapa jolla tein omat gerberani. Massana käytin marsipaania.

Kauli marsipaani suht ohueksi. Ota gerberamuotilla kaksi palaa.

Kukan keskusta terälehtiin käytin daisy-muottisarjan muotteja, pienintä ja keskikokoista.Ota yksi keskikokoinen ja kaksi pientä.

Ohenna muotoilutikulla terälehtiä. Daisy-muotilla otettujen terälehdet olisi ehkä voinut leikata kahtia, jotta olisi saanut tuuheamman keskustan.

Kokoa kukka esim. folion päälle, joka on tässä suklaamunakennon päällä.  Asettele osat päällekäin, limittäin. Keskustaan olisi käynyt paremmin ruskeat nomparellit, eli pyöreät pallot. Itsellä ei sattunut olemaan kaapissa kuin suklaaströsseleitä, joten murskasin niitä hiukan pienemmäksi. Laitoin lopuksi terälehtiin tomuväriä.